Vihreän kullan ryntäys: Pyhäjoen teollinen vallankumous Hourunkoskessa

Hopeaa, tervaa ja vihreää kultaa: Pyhäjoen teollinen perintö
Jo 1700-luvulla alkanut puunuitto ja orastava sahateollisuus muuttivat Hourunkosken pysyvästi. Se, mikä alkoi sitkeänä lupataisteluna, kasvoi lopulta koko Pohjanmaan läänin teolliseksi esikuvaksi, mutta tie tähän kukoistukseen oli täynnä ristiriitoja vanhan ja uuden maailman välillä.

1. Hourunkoski: Vastustuksesta valtakunnan huipulle
Vaikka Pyhäjoen kosket kuohuivat vapaana, niiden valjastaminen teollisuuden käyttöön ei ollut itsestäänselvyys. Raahessa ei ollut sahatoimintaan vaadittavaa vesivoimaa, joten katseet kääntyivät Pyhäjoelle.
Luvansaannin pitkä vastustus (1753–1760-luku)
Vaikka Pyhäjoen potentiaali tunnistettiin Raahen kauppahuoneissa, luvansaanti ei ollut mutkatonta. Kauppias Baltzar Freitag haki lupaa hienoteräiselle sahalle jo vuonna 1753, mutta hanke joutui paikallisen vastustuksen kohteeksi lähes vuosikymmeneksi.
Omatoimisen uiton suojeleminen: Talonpojat pelkäsivät sahan hallitsemien tukkivirtojen rajoittavan heidän perinteistä oikeuttaan kuljettaa puutavaraa vapaasti. Tämä "omatoiminen uitto" oli elintärkeää, sillä se mahdollisti omien puiden viemisen rannikolle myytäväksi tai rakennustarpeiksi ilman teollisia kiintiöitä tai esteitä.

Tervan kuljetus vaarassa: Jo 1700-luvulla Pyhäjoki oli "mustan kullan" eli tervan elintärkeä valtatie. Paikalliset tiesivät, että sahan tarvitsemat massiiviset tukkisumat voisivat muodostaa fyysisiä tulppia, jotka estäisivät kapeiden ja hauraiden tervaveneiden pääsyn rannikon markkinoille.
Metsät ja kalastus: Pelko metsien hupenemisesta ja sahan vaikutuksesta lohen nousuun oli niin suuri, että lupa heltyi useiden valitusten ja anomusten jälkeen vasta 1760-luvun lopulla.
Ylä-Hourun saha: Freitagin perustama laitos oli koko Pohjanmaan läänin ensimmäisiä hienoteräisiä sahoja. Se tuotti laatua, jota kykenimme laivaamaan suoraan Euroopan vientimarkkinoille. 1770-luvulla sahauskiintiö oli 3 000 tukkia vuodessa.
Raahen kytkös: Freitag käytti korkealaatuista puutavaraa omien purjelaivojensa rakentamiseen. Pyhäjoen puu ja Raahen purjekangas (Buldaanitehdas) tekivät alueesta merenkulun omavaraisen suurvallan.

2. Ruuhkavuodet: Kun terva ja tukit kohtasivat

Kun 1800-luku eteni, "vihreän kullan" jano kasvoi, ja se toi mukanaan logistisen törmäyskurssin joen perinteisten käyttäjien kanssa.
Tervaveneiden esterata: Tukkien irtouitto teki joesta vaarallisen tervasoutajille. Suuret tukkisumat saattoivat sulkea väylän päiväkausiksi, ja kapeissa koskissa vapaana virtaavat tukit olivat jatkuva uhka tervaveneiden rakenteille.
Lohi ja lohioikeudet: Joen "hopeinen kulta" oli ollut kiistojen aiheena jo vuodesta 1338. Teollinen uitto repi rikki kalliit lohiverkot ja särki perinteisiä lohipatoja. Lisäksi uiton helpottamiseksi tehdyt koskien perkaukset tuhosivat lohen luonnollisia kutupaikkoja.
Kausityö ja kapasiteetti: Sahausmäärät kasvoivat 1880-luvun lopun kultakaudella peräti 40 000 tukkiin vuodessa.

3. Porvarissukujen aikakausi ja 1845 vuoden työnjako
Freitagin luoma pohja veti puoleensa uusia sukuja, kuten Soveliuksia ja Franzéneja. Vuoden 1845 kartta paljastaa, kuinka toiminta oli tuolloin optimoitu.
Pohjois-Houru (Haurun tila): Zachris Franzénin ja Soveliusten hallitsema teollisuuskeskittymä. Täällä sijaitsi hienoteräinen raamisaha (Sågen fm), tamppi (Stamp) nahan parkitsemiseen sekä jauhomyllyt.
Etelä-Houru: Etelähaara oli pyhitetty perinteiselle ruokahuollolle, jossa Ruukin mylly (1827) toimi sosiaalisena ja taloudellisena solmukohtana.
Metsien hallinta: Kauppahuoneet, kuten oululainen J. G. Pentzin, ostivat laajasti metsätiloja Pyhäjoen varrelta varmistaakseen puunsaannin ja uittoväylien hallinnan.

Lähde: Kansallisarkisto / Asiointipalvelu Astia

Tutki vuoden 1845 alkuperäistä ja yksityiskohtaista karttaa tästä (Kansallisarkisto).

4. Teollinen murros: Höyry ja Parhalahti
1800-luvun lopulla vesisahat kohtasivat voittajansa, kun höyryvoima vapautti teollisuuden koskien rannoilta.
F. A. Jusélius ja Hietakari: Vuonna 1890 Jusélius perusti höyrysahan Pyhäjoensuulle, Hietakariin. Hän oli aiemmin toiminut Hourunkosken ruukki-alueella yhdessä F. K. Petrellin kanssa ja tuonut mukanaan osaamista Kalajoen Holman sahalta.
Parhalahti – Portti maailmalle: Koska jokisuu oli liian matala, valmis sahatavara kuljetettiin proomuilla Parhalahden Elbaan. Siellä se lastattiin valtamerilaivoihin, ja Pyhäjoen puu lähti maailmalle.
Tervon höyrysaha: Myös Tervon höyrysaha (1891–1895) nousi hetkellisesti paikkakunnan suurimmaksi työllistäjäksi, syrjäyttäen vanhoja sisämaan vesisahoja.

5. Santaholman puuhiomo – Suvun edelläkävijäteko ja sähköinen murros
Huhtikuussa 1903 kalajokinen kauppiassuku, Antti Santaholma poikineen, perusti A. Santaholma Oy:n ja suuntasi katseensa Pyhäjoelle. Tästä alkoi Hourunkosken historian kenties merkittävin teollinen luku, joka vei kosken valjastamisen mekaanisista vesirattaista moderniin sähköntuotantoon.
Pohjois-Suomen ensimmäinen puuhiomo: Vuonna 1904 yhtiö rakennutti punatiilisen massatehtaan (puuhiomon) Hourunkosken etelärannalle. Tehdas käynnistyi vuonna 1905 ja se toimi uittokauden huippuvuosina yhtenä Pyhäjoen tärkeimmistä teollisista työnantajista.
Tekninen voimannäyte: Tehdasta varten louhittiin kallioon 120 metriä pitkä syöttökanava eli ruuhi. Voima hiomakoneille saatiin kolmesta vesiturbiinista.
Sähköinen vallankumous: Santaholman laitos ei ollut vain tehdas, vaan Pyhäjoen sähköistyksen uranuurtaja. Laitos tuotti 7 kW sähkögeneraattorilla sähköä omaan valaistukseensa jo vuonna 1905. Tämä toi sähkövalon Hourunkoskelle kauan ennen sen yleistymistä kylillä.
Suhdannevaihtelut ja sulkeminen: Hiomon arki heijasteli maailman taloutta; esimerkiksi vuonna 1923 ei ostettu lainkaan uusia tukkeja. Vaikka hiomo elpyi 1930-luvulla, tuotanto pysähtyi lopulta 1940-luvun lopulla sodan ja vientivaikeuksien seurauksena.
Vesirattaasta betonipatoon: Hiomon hiljennyttyä Hourunkosken rooli muuttui. Vanhat ohjauspadot ja rännit korvattiin 1950-luvulla modernilla betonisella säännöstelypadolla ja voimalaitoksella, mikä siirsi kosken historian mekaanisesta teollisuudesta puhtaaseen energiantuotantoon.
Perintö ja uusi elämä: 1950- ja 1960-luvuilla punatiilisissä tiloissa toimi Pyhäjoen Muovi Oy. Tänä päivänä rakennus on suojeltu kulttuuriympäristökohde, joka toimii Koskipuiston virkistysalueen historiallisena maamerkkinä.

Perintö, joka virtaa edelleen: Kohti elävää jokea
Pyhäjoen teollinen historia on kertomus sitkeydestä ja teknisestä innovaatiosta, mutta se on myös kertomus joesta, joka joutui antamaan paljon. Nykyään olemme uuden aikakauden kynnyksellä: teollisuuden "valjaat" ovat höltyneet, ja katse on kääntynyt joen ekologiseen ennallistamiseen.
Koskien paluu luonnontilaan: Uittokauden päätyttyä monia teollisuutta varten perattuja koskia on alettu kunnostaa. Tavoitteena on palauttaa joen monimuotoisuus luomalla uusia kutusoraikkoja ja poikasalueita taimenelle, harjukselle ja lohelle.
Hourunkosken kalatie ja tulevaisuus: Hourunkoskessa 1990-luvun alussa toteutettu kalatie on palvellut aikansa, mutta se on kärsinyt vaurioista. Nyt suunnitelmissa on joko vanhan rakenteen peruskorjaus tai täysin uuden, luonnonmukaisen kalatien rakentaminen vuosina 2026–2027. Tämä avaisi jälleen vaelluskaloille tien joen yläjuoksulle.
Yhteinen ponnistus: Ennallistaminen ei tapahdu itsestään. Pyhäjoen vesistö ry, ELY-keskus ja paikalliset osakaskunnat tekevät tiivistä yhteistyötä vaelluskalakantojen, kuten lohen ja nahkiaisen, elvyttämiseksi.
Vaikka tukkien kolina on vaiennut, Pyhäjoki elää ja muuttuu. Hourunkosken rannat muistuttavat meitä ajasta, jolloin joki oli vaurauden valtatie, mutta samalla ne kutsuvat meitä vaalimaan jokea niin, että "hopeinen kulta" voi taas vapaasti nousta sen kuohuihin.

Lähteet
Hourunkosken ja Pyhäjoensuun opastaulut.
Santaholma Oy:n yrityshistoria ja arkistotiedot.
Pitäjän historialliset kartat (1845).
Pyhäjoen vesistö ry:n toimenpideohjelma 2023–2027.
Pyhäjoen kunnan teknisen lautakunnan selvitykset (2025).