1. Kultakausi: Pyhäjoen miehet maailman turuilla ja kotikentillä (1733–1809)
Ruotujakolaitoksen ylpeydenaihe oli sotilaan univormu. Sen m/1779-standardi määritti värit ja muodon tarkasti: tummansininen sarka-asu keltaisine kauluksineen ja hihansuineen, yhdistettynä puhtaanvalkoisiin polvihousuihin. Vaikka aikakausi alkoi sirolla kolmikolkkahatulla, Suomen sodan kynnyksellä 1800-luvun alussa päähineeksi vaihtui jo korkeampi, kypärämäinen kypärähattu. Huolellisesti hoidetut valkoiset ristihihnat viimeistelivät asun, joka oli sotilaan "pyhäpuku".
Tätä asua kutsuttiin usein "seurakuntaunivormuksi". Nimitys on historioitsijoiden suosima, sillä rauhan aikana univormua säilytettiin usein lukitussa arkussa ruodun talossa. Se otettiin esiin nimenomaan kirkkomatkoja, paraateja ja katselmuksia varten – se oli näyttävä merkki valtion ja seurakunnan järjestyksestä. Sota-aikana tämä loisto kuitenkin katosi nopeasti marssien pölyyn ja taistelukenttien likaan.
Tämä "Kultakausi" oli Pyhäjoella erityislaatuinen, sillä ruotujakojärjestelmä otettiin Pohjanmaalla käyttöön huomattavasti muuta Suomea myöhemmin, vasta vuonna 1733. Sitä ennen Pyhäjoen miehiä oli otettu väenotoilla, jotka rasittivat pitäjää raskaasti. Uusi järjestelmä vakautti tilanteen: jokainen ruotu järjesti sotilaalle torpan, ja sotilaan perhe sai elantonsa tämän torpan maasta ja kotieläimistä. Ruotujako vakiintui Pohjanmaalla ja Pyhäjoesta tuli osaksi Kuninkaallista Pohjanmaan jalkaväkirykmenttiä (n:o 20). Pyhäjokiset sotilaat lähetettiin usein tuhansien kilometrien päähän, mutta sota tuli myös kirjaimellisesti kotikujille.Hattujen sota (1741–1743): Sota oli Ruotsille katastrofi. Perääntymisvaiheen ja nälän lisäksi pyhäjokiset joutuivat todistamaan "pikkuvihaa", jolloin venäläiset miehittivät kotiseudun.
Pommerin sota (1757–1762): Rykmentti laivattiin Saksaan Preussia vastaan. Tämä oli Pyhäjoen miehille kaukaisin sotaretki, ja tappiot olivat valtavat: Kalajoki- ja Pyhäjokilaaksojen miehistä 41 kuoli suoraan Pommerissa, ja vain noin 70 palasi takaisin. Moni menehtyi punatautiin ja leirisairauksiin taisteluiden sijaan.
Suomen sota (1808–1809): Sota kuin tuhoisa jojo
Pyhäjoelle ja sen asukkaille tämä aika oli jatkuvaa liikettä ja epävarmuutta. Rintama vyöryi pitäjän halki peräti neljästi, repien maaseutua mennessään ja tullessaan.
Kevään perääntyminen: Huhtikuun 16. päivänä 1808 käytiin kiivaita viivytystaisteluita Viirteellä, Yppärissä ja kirkonkylällä. Näitä taisteluita johti kenraali Carl Johan Adlercreutz, joka tuli tunnetuksi henkilökohtaisesta rohkeudestaan juuri Viirteen maastossa. Uupunut ruotsalais-suomalainen armeija perääntyi pohjoiseen venäläisten painostuksessa, menettäen Pyhäjoen vaiheilla noin 180 miestä.
Kesän suuri eteneminen: Vain päiviä myöhemmin sotaonni kääntyi Siikajoen ja Revonlahden voittojen myötä. Suomalaiset aloittivat huiman vastahyökkäyksen, joka työnsi venäläiset pois koko Pohjanmaalta. Kesän 1808 aikana rintama vyöryi satoja kilometrejä etelään: pääarmeija eteni aina Alavudelle asti, ja eversti Sandelsin joukot vapauttivat Savon työntäen vihollisen Kuopion eteläpuolelle. Pyhäjoki jäi tällöin turvaan kauas rintaman taakse.
Syksyn katkera paluu: 14. syyskuuta 1808, koettu Oravaisten tappio käänsi tilanteen lopullisesti. Armeija joutui vetäytymään takaisin pohjoiseen samoja teitä, joita se oli kesällä juhlinut.
Suomen sota (1808–1809): Sota kuin tuhoisa jojo
Pyhäjoelle ja sen asukkaille tämä aika oli jatkuvaa liikettä ja epävarmuutta. Rintama vyöryi pitäjän halki peräti neljästi, repien maaseutua mennessään ja tullessaan.
Kevään perääntyminen: Huhtikuun 16. päivänä 1808 käytiin kiivaita viivytystaisteluita Viirteellä, Yppärissä ja kirkonkylällä. Näitä taisteluita johti kenraali Carl Johan Adlercreutz, joka tuli tunnetuksi henkilökohtaisesta rohkeudestaan juuri Viirteen maastossa. Uupunut ruotsalais-suomalainen armeija perääntyi pohjoiseen venäläisten painostuksessa, menettäen Pyhäjoen vaiheilla noin 180 miestä.
Kesän suuri eteneminen: Vain päiviä myöhemmin sotaonni kääntyi Siikajoen ja Revonlahden voittojen myötä. Suomalaiset aloittivat huiman vastahyökkäyksen, joka työnsi venäläiset pois koko Pohjanmaalta. Kesän 1808 aikana rintama vyöryi satoja kilometrejä etelään: pääarmeija eteni aina Alavudelle asti, ja eversti Sandelsin joukot vapauttivat Savon työntäen vihollisen Kuopion eteläpuolelle. Pyhäjoki jäi tällöin turvaan kauas rintaman taakse.
Syksyn katkera paluu: 14. syyskuuta 1808, koettu Oravaisten tappio käänsi tilanteen lopullisesti. Armeija joutui vetäytymään takaisin pohjoiseen samoja teitä, joita se oli kesällä juhlinut.
Marraskuun viimeinen rynnistys: 11. marraskuuta 1808, uupuneet joukot kulkivat Pyhäjoen halki viimeisen kerran. Rannikon yleistä vetäytymistä johti jälleen kenraali Adlercreutz, joka oli tullut tunnetuksi jo kevään Viirteen taistelun sankarina. Lumisessa ja hyytävässä säässä käytiin vielä kerran jälkijoukkotaisteluita Viirteellä ja Yppärissä, jotta armeijan pääosat ehtisivät vetäytyä alta pois ennen talven tuloa.
Suurin tragedia koettiin lopulta talvella Tornion seudulla, missä taudit (kuten lavantauti ja punatauti) tappoivat tuhansia sotilaita. Sota päättyi virallisesti Haminan rauhaan 17. syyskuuta 1809, jolloin Ruotsi luovutti Suomen Venäjälle.
Karua tilastoa: Vaikka taistelut olivat verisiä, todellinen vihollinen oli näkymätön. Jopa 70–80 % menehtyneistä ruotusotilaista kuoli kulkutauteihin tai nälkään, ei vihollisen luotiin. Moni pyhäjokinen, joka selvisi Viirteen ja Yppärin tulituksesta, menehtyi lopulta talven ja kevään epidemioihin perääntymismatkan päätteeksi.
2. Univormut ja Sotilasnimet: Ihanteet ja todellisuus Sotilasnimet helpottivat komennon antoa rullissa. ... todellisuudessa alle kolmasosa (1/3) miehistä käytti samaa nimeä kuin edeltäjänsä.Nimenmuutos oli myös käytännön sanelema pakko hallinnollisesta syystä. Eri puolilta laajaa maakuntaa tulleet lukuisat, usein identtiset "Matti Matinpojat" olivat komennuksissa ja rullissa vaarassa sekoittua. Uudet nimet erottivat miehet toisistaan. Ne olivat usein ruotsinkielisiä ja kuvasivat sotilaan ominaisuuksia (Lustig = iloinen), ammattia tai vaikkapa jotakin eläintä. Esimerkiksi Haare (jänis) tai Trafvare (ravuri) olivat tyypillisiä nimiä, kuten myös Klinga (miekka) tai Kruus. Nimien myötä syntyi uusia, suomalaisia sotilassukuja, jotka kantavat nimeä ylpeydellä vielä tänäkin päivänä.
Suurin tragedia koettiin lopulta talvella Tornion seudulla, missä taudit (kuten lavantauti ja punatauti) tappoivat tuhansia sotilaita. Sota päättyi virallisesti Haminan rauhaan 17. syyskuuta 1809, jolloin Ruotsi luovutti Suomen Venäjälle.
Karua tilastoa: Vaikka taistelut olivat verisiä, todellinen vihollinen oli näkymätön. Jopa 70–80 % menehtyneistä ruotusotilaista kuoli kulkutauteihin tai nälkään, ei vihollisen luotiin. Moni pyhäjokinen, joka selvisi Viirteen ja Yppärin tulituksesta, menehtyi lopulta talven ja kevään epidemioihin perääntymismatkan päätteeksi.
2. Univormut ja Sotilasnimet: Ihanteet ja todellisuus Sotilasnimet helpottivat komennon antoa rullissa. ... todellisuudessa alle kolmasosa (1/3) miehistä käytti samaa nimeä kuin edeltäjänsä.Nimenmuutos oli myös käytännön sanelema pakko hallinnollisesta syystä. Eri puolilta laajaa maakuntaa tulleet lukuisat, usein identtiset "Matti Matinpojat" olivat komennuksissa ja rullissa vaarassa sekoittua. Uudet nimet erottivat miehet toisistaan. Ne olivat usein ruotsinkielisiä ja kuvasivat sotilaan ominaisuuksia (Lustig = iloinen), ammattia tai vaikkapa jotakin eläintä. Esimerkiksi Haare (jänis) tai Trafvare (ravuri) olivat tyypillisiä nimiä, kuten myös Klinga (miekka) tai Kruus. Nimien myötä syntyi uusia, suomalaisia sotilassukuja, jotka kantavat nimeä ylpeydellä vielä tänäkin päivänä.
3. Ruodun velvollisuudet: Sotilas ja torppa Ruotutorppa oli sotilaan palkkaetujen selkäranka. Se ei ollut pelkkä asumus, vaan vaati ruodulta jatkuvaa huolenpitoa. Pyhäjoelta säilyneet katselmuspöytäkirjat antavat elävän kuvan torpista ja ruotujen ponnisteluista:Ruotu #64 (Yppäri): Sotilastorppa, joka tunnettiin nimellä Paijala, sijaitsi rantatien varrella, n. 12,5 km kirkolta. Katselmuksessa 1752 tupa ja jalka-aitta olivat kunnossa, mutta navetta piti korjata. Sotilas sai puhtaan veden lähellä virtaavasta joesta. Ruodun oli raivattava sotilaalle lisää peltoa ja kunnostettava aidat ja ojat. Koska ruodulla ei ollut heinäniittyjä, talollisten oli annettava sotilaalle valmista heinää.Ruotu #114 (Pirttikoski/Limingoja): Torpan paikkaa kutsuttiin Takaloksi tai Välikankaaksi. Katselmuksessa 1781 tupa todettiin niin huonokuntoiseksi, että se oli purettava ja rakennettava uudelleen, tiivistäen hirsivälit sammaleella. Myös aitta, navetta ja sauna piti uusia.Torppa ja sen viljelykset olivat sotilaan perheen turva, mutta torpan ylläpito vaati ruodun taloilta säännöllisiä varoja ja työpanosta, usein 3 riikintaalerin sakon uhalla.
4. Pyhäjoen ruotusotilaat: Esimerkkejä elävästä elämästä Pyhäjoen ruotusotilaiden elämä oli kaukana pelkästä torpanhoidosta:
Johan Robergh (Alavieska/Pyhäjoen komppania, Ruotu #31): Johan otettiin sotilaaksi 1743. Hän osallistui rykmentin Ruotsin-retkelle talvella 1743–44. Myöhemmin hän oli linnoitustöissä Helsingissä (Suomenlinnan Kustaanmiekalla) vuosina 1748–51 ja osallistui Pommerin sotaan 1757–61. Hän sai eron palveluksesta 1770 ja hänelle myönnettiin myöhemmin eläke.
Moni mies koki karkuruuden, vangiksi jäämisen tai sotasairauden: Esimerkiksi Jacob Johanss Feltmark vangittiin Pommerin sodassa ja kuoli vankeudessa. Michel, timpurina Oulussa, karkasi palveluksesta 1804. Monen hyvin palvelleen sotamiehen tiedetään saaneen eläkkeen vanhuuden, sairauden tai haavoittumisen takia.
Viimeinen rynnistys: Suomen sotaan 1808–09 monet järjestelmän aiemmin jättäneet miehet, kuten Erich Thomass Feltmars, kutsuttiin takaisin nostomiehinä. Sodan lopputulos oli tuolloisen ruotujakoisen armeijan loppu ja Suomen historian uusi sivu.
5. Murros 1809–1854: Autonomian aika ja "nukkuva" ruotuväkiSuomi oli Venäjän vallan alla vuosina 1809–1917. Tätä ajanjaksoa kutsutaan autonomian ajaksi eli Suomen suuriruhtinaskunnaksi. Suomi kuului Venäjän keisarikuntaan, mutta sai pitää omat lakinsa, uskontonsa ja hallintonsa.Kun Ruotsin valta päättyi vuonna 1809, vanha armeija hajotettiin. Gratialistit: Vanhat sotilaat saivat usein jäädä asumaan torppiinsa eläkkeen turvin.Vakanssimaksut: Uusia sotilaita ei otettu, vaan talot maksoivat kruunulle veroa. Monet torpat palasivat emätilojen hallintaan, ja entisistä sotilaista tuli tavallisia torppareita.
Johan Robergh (Alavieska/Pyhäjoen komppania, Ruotu #31): Johan otettiin sotilaaksi 1743. Hän osallistui rykmentin Ruotsin-retkelle talvella 1743–44. Myöhemmin hän oli linnoitustöissä Helsingissä (Suomenlinnan Kustaanmiekalla) vuosina 1748–51 ja osallistui Pommerin sotaan 1757–61. Hän sai eron palveluksesta 1770 ja hänelle myönnettiin myöhemmin eläke.
Moni mies koki karkuruuden, vangiksi jäämisen tai sotasairauden: Esimerkiksi Jacob Johanss Feltmark vangittiin Pommerin sodassa ja kuoli vankeudessa. Michel, timpurina Oulussa, karkasi palveluksesta 1804. Monen hyvin palvelleen sotamiehen tiedetään saaneen eläkkeen vanhuuden, sairauden tai haavoittumisen takia.
Viimeinen rynnistys: Suomen sotaan 1808–09 monet järjestelmän aiemmin jättäneet miehet, kuten Erich Thomass Feltmars, kutsuttiin takaisin nostomiehinä. Sodan lopputulos oli tuolloisen ruotujakoisen armeijan loppu ja Suomen historian uusi sivu.
5. Murros 1809–1854: Autonomian aika ja "nukkuva" ruotuväkiSuomi oli Venäjän vallan alla vuosina 1809–1917. Tätä ajanjaksoa kutsutaan autonomian ajaksi eli Suomen suuriruhtinaskunnaksi. Suomi kuului Venäjän keisarikuntaan, mutta sai pitää omat lakinsa, uskontonsa ja hallintonsa.Kun Ruotsin valta päättyi vuonna 1809, vanha armeija hajotettiin. Gratialistit: Vanhat sotilaat saivat usein jäädä asumaan torppiinsa eläkkeen turvin.Vakanssimaksut: Uusia sotilaita ei otettu, vaan talot maksoivat kruunulle veroa. Monet torpat palasivat emätilojen hallintaan, ja entisistä sotilaista tuli tavallisia torppareita.
6. Ruotuväen uusi nousu: Krimin sodan syttyessä vuonna 1854 ruotuväki herätettiin uudelleen eloon rannikon suojaksi. Pyhäjoen miehet kuuluivat nyt 4. Oulun tarkk’ampujapataljoonaan. Uuden ajan sotilaat, varustettuna tummanvihreillä sarka-asuilla keltaisine kaluunoineen ja päässään siro lippalakki, jossa komeili pataljoonan numero 4, vartioivat Pyhäjoen rantoja brittiläisten sotalaivojen maihinnousun varalta.Tämä 'toinen ruotuväki' oli vastaus Itämerellä ja Pohjanlahdella operoivalle brittiläis-ranskalaiselle laivastolle. Vaikka varsinaisia suuria taisteluita ei Pyhäjoen rannoilla käyty, brittien 'maihinnousun pelko' piti miehet jatkuvassa valmiudessa.
Pelko oli perusteltu: Pyhäjoen rannoilla tarkk’ampujat vartioivat Pyhäjoen rantoja brittiläisten sotalaivojen maihinnousun varalta. Pelko oli perusteltu: toukokuun lopulla 1854 englantilainen laivasto-osasto oli iskenyt naapuriin Raaheen ja polttanut kaupungin laivaveistämöt sekä arvokkaat tervavarastot poroksi. Savun haju kantautui todennäköisesti Pyhäjoelle asti, ja rannikon optiset lennättimet välittivät viestiä vaarasta. Tarkk'ampujat olivat nimensä mukaisesti valiojoukkoa: heidät koulutettiin hyödyntämään maastoa ja ampumaan tarkasti, mikä poikkesi Ruotsin vallan aikaisesta linjajalkaväen taktiikasta.
Maatalouden ja sotilaselämän liitto, ruotujakolaitos, painui lopullisesti historiaan vuonna 1881, kun yleinen asevelvollisuus astui käytäntöön. Tilalle tullut uusi asevelvollinen suomalainen sotaväki jäi kuitenkin lyhytikäiseksi: pataljoonan toiminta päättyi vuonna 1902, kun venäläistämistoimet johtivat suomalaisen asevelvollisen sotaväen lakkauttamiseen. Asu: Erittäin tummanvihreä, lähes musta takki, punaiset kaluunat ja reunustukset.
Tämä merkitsi samalla loppua sille katkeamattomalle suomalaiselle sotilasperinteelle, jota Pyhäjoenkin miehet olivat vuosisatoja ruotusotilaina ylläpitäneet. Ruotutorpat jäivät kuitenkin elämään osaksi suomalaista maaseutumaisemaa. Monet Pyhäjoen vanhoista taloista ja torpista kantavat edelleen mukanaan sotilassukujen perintöä – muistona ajasta, jolloin kirkonmenot ja kylän arki rytmittyivät kruunun rullien ja ruotunumeroiden mukaan.
Tämä merkitsi samalla loppua sille katkeamattomalle suomalaiselle sotilasperinteelle, jota Pyhäjoenkin miehet olivat vuosisatoja ruotusotilaina ylläpitäneet. Ruotutorpat jäivät kuitenkin elämään osaksi suomalaista maaseutumaisemaa. Monet Pyhäjoen vanhoista taloista ja torpista kantavat edelleen mukanaan sotilassukujen perintöä – muistona ajasta, jolloin kirkonmenot ja kylän arki rytmittyivät kruunun rullien ja ruotunumeroiden mukaan.
7. Arkistojen aarteet: Ruotsin sota-arkiston (Krigsarkivet) kätköistä paljastui todellinen aarre: alkuperäinen, käsin piirretty kartta ja raportti. Se on pysäyttävä dokumentti, joka avaa tarkasti Suomen sodan ratkaisevia hetkiä Pyhäjoella, Yppärissä ja Viirteellä 11.–13. marraskuuta 1808.
Kuva: Krigsarkivet, Tukholma. Piirtänyt C. P. von Konow (1808).
Zoomattava kartta Ruotsin sota-arkiston sivuilla tästä.
Asemat Pyhäjoella sekä Yppärin ja Viirteen taistelut 11. marraskuuta 1808
Kalajoelta marraskuun 9. päivänä tapahtuneen perääntymisen jälkeen eversti kreivi Schwerinin komentama Kuninkaallisen Pohjois-Suomen armeijan osasto pysähtyi Pyhäjoelle ja asetti etuvartionsa Yppäriin. Everstiluutnantti Reuterskjöldin johtama Yppärin etuvartioketju muodostettiin ensimmäisen Suomen prikaatin neljästä jalkaväkipataljoonasta sekä kahdesta 3-naulaisesta kanuunasta, jotka oli ryhmitetty seuraavasti:
a) Kahden komppanian muodostama kenttävartio.
b) 3-naulaiset kanuunat, jotka suojasivat kahlauksen ylityspaikkaa.
c) Vartioketju, jonka tukena oli suljettuja osastoja kylän talojen suojissa.
d) Puolitoista pataljoonaa reservissä.
Marraskuun 11. päivänä osastoa vahvistettiin vielä yhdellä komppanialla. Kun kenttävartio oli vetäytynyt Yppärin sillan yli, venäläiset miehittivät kaikki joen länsipuolella sijaitsevat talot. He muodostivat vahvan jääkäriketjun (OO) joenrannan suuntaisesti ja sijoittivat yhden 12-naulaisen kanuunan sekä 16-naulaisen haubitsin kohtaan V.
Venäläiset ylläpitivät vilkasta tulta siihen saakka, kunnes metsän halki maantien oikealta puolelta kiertänyt osasto ylitti joen lähellä Grekulan [Krekilä] taloa. Tämä osasto hyökkäsi vasempaan sivustaamme kohdassa S, mikä pakotti joukkomme vetäytymään Viirteelle.
Joukot olivat hädin tuskin ehtineet ryhmittyä Viirteellä ketjuun (gg) talojen taakse sijoitettuine tukiosastoineen ja päävoimista vahvistukseksi lähetettyine kahden pataljoonan reserveineen (f), kun jo kohtaan e jätetty kenttävartio joutui hyökkäyksen kohteeksi ja lyötiin takaisin. Venäläisten hyökkäys tehtiin täällä tiheällä jääkäriketjulla (XX) koko rintamaamme vastaan, painopisteen ollessa kaksinkertainen vasenta siipeämme vasten. Venäläisillä oli reservinsä ja haubitsinsa kohdassa Y.
Vihollinen teki useita yrityksiä rynnäköidä sillan yli, mutta heidät torjutiin kanuunoiden tarkasti suunnatuilla kartissilaukauksilla. Myös vasenta siipeämme painostettiin ankarasti, mutta tästä huolimatta joukkomme pitivät asemansa iltakymmeneen saakka, jolloin venäläisten oli lopulta vetäydyttävä.
Marraskuun 12. päivänä, saatuaan tiedon vihollisen aikeista hyökätä huomattavasti suuremmin voimin, etuvartiot vedettiin Viirteeltä. Pyhäjoen silta poltettiin ja joukot ryhmittyivät uusiin asemiin:
AA: Vedettiketju [ratsuväen tähystysvartio].
h: Patteri neljälle 6-naulaiselle kanuunalle.
K: Patteri kolmelle 6-naulaiselle kanuunalle.
L: Patteri neljälle 3-naulaiselle kanuunalle.
M: Suljetut joukko-osastot, jotka toimivat myös tykkipattereiden suojana.
Annolaan sijoitettiin kaksi pataljoonaa valmiuteen. Sikanivaan sijoitettiin kaksi pataljoonaa, joiden edessä oli vedettiketju NN. Potakkaan ja Haluseen sijoitettiin yksi pataljoona, jolla oli kenttävartio kohdassa p. Loput joukoista majoitettiin kirkon ympäristön taloihin sekä yksi prikaati Parhalahden kylään, puolen peninkulman päähän Pyhäjoelta.
Pyhäjoen asemista luovuttiin 15. marraskuuta sen jälkeen, kun venäläiset olivat ylittäneet joen huomattavalla jalkaväkiosastolla Merijärven kappelin kohdalla ja alkaneet edetä kohti Pirttikoskea. Samaan aikaan kun tykkejä oltiin siirtämässä pois patterista L, venäläiset aloittivat tulituksen patterista Z, jonka he olivat pystyttäneet yön aikana.Käskystä piirtänyt ja selostanut: C. P. von Konow [Aliluutnantti Kuninkaallisessa laivaston mittausosastossa]
Dokumentoituja sotilasnimiä Pyhäjoen komppaniasta
Arkistolähteistä ja katselmusrullista löytyy muun muassa seuraavia Pyhäjoen komppanian ruoduissa käytettyjä nimiä:
Illman (Ruotu #139)
Häger tai Håger (Ruotu #82)
Pipström (Ruotu #70)
Flinta (käytössä Merijärvellä)
Lyden (Lippumies #26)
Broterus (Korpraali, Ruotu #76)
Heirpen (Korpraali, Ruotu #76)
Tyypillisiä pohjalaisten ruotusotilaiden nimiä
Vaikka seuraavat nimet esiintyvät usein eri komppanioissa, ne olivat hyvin yleisiä koko Pohjanmaan rykmentissä:
Luontoaiheiset: Elg (hirvi), Björn (karhu), Mård (näätä), Svan (joutsen), Abborre (ahven).
Sotilaalliset ominaisuudet: Flink (nopsa), Rask (reipas), Stolt (ylpeä/ryhdikäs), Stål (teräs), Frisk (terve/reipas), Hjälte (sankari).
Ulkonäkö tai sijainti: Lång (pitkä), Holm (saari), Björk (koivu), Palm (palmu).
Ruotutalojen nimet "sotilasniminä"
Sotilaat tunnettiin usein myös sen talon mukaan, joka heidän ylläpidostaan vastasi. Pyhäjoen ja Pyhäjärven alueen ruoduissa vaikuttivat muun muassa seuraavat talonnimet:
Paijala (Yppäri, Ruotu #64)
Mustaparta (Ruotu #76)
Tulpoi (Ruotu #76)
Saranen (Ruotu #76)
Kyllönen (Ruotu #76)
Wenetpalo (Ruotu #76)
Wuohtoniemi (Ruotu #70)
Wäyrynen (Ruotu #70)
Nimenmuutos oli tavallista palvelukseen astuessa: esimerkiksi ruodun #82 sotilas Joseph Johanss oli siviilinimeltään Tijainen, mutta rullissa hänestä tuli Häger.Löytyykö sinun suvustasi ruotusotilaita tai tunnetko näitä vanhoja torpanpaikkoja?
Lähteet sotilasnimille ja ruotutiedoille
Pääkatselmusrullat (Generalmönsterrullor): Kuninkaallinen Pohjanmaan jalkaväkirykmentti (Kungliga Österbottens regemente), Pyhäjoen komppania (Pyhäjoki kompani).
Ruotsin valtionarkisto (Riksarkivet): Digitaaliset arkistosarjat, jotka kattavat 1700-luvun lopun ja 1800-luvun alun katselmukset.Sota-arkisto (Krigsarkivet, Tukholma): C. P. von Konowin laatima raportti ja kartta marraskuulta 1808, joka vahvistaa upseerien (kuten Schwerin ja Reuterskjöld) ja yksiköiden sijainnit Pyhäjoella.
Lähteet
Ruotsin valtionarkiston Riksarkivet, Krigsarkivet.
Jouste, Petteri: Pohjanmaan rykmentti 1626–1809. (Rykmentin yleis- ja sotahistoria).
Forss, Aulis: Pyhäjoen historia. (Paikalliset tiedot ruoduista ja torpista).
Kansallisarkisto: Pohjanmaan jalkaväkirykmentin pääkatselmusrullat ja katselmuspöytäkirjat 1733–1809. (Yksittäiset sotilaskohtalot ja torppien kunto).
Wirilander, Kaarlo: Suomen upseeristo 1700-luvulla. (Univormut ja asu-uudistukset).
Suomen sotasurmat 1700- ja 1800-luvuilla: (Tilastot leirisairauksista ja taistelutappioista).