Laitapauha ahtojää

Miten ahtojää (ahtojäävalli) muodostuu?

Ahtojään synty vaatii kolme tekijää: jäätä, tuulta ja esteen.

Jääpeitteen rikkoutuminen: Pakkanen jäädyttää meren pinnan, mutta varhaisen talven jää on vielä ohutta ja herkkää liikkumaan.

Tuulen ja virtausten voima: Kun nousee kova tuuli, se alkaa liikuttaa laajoja jääkenttiä. Koska meri on avoin, tuuli saa valtavan otteen jään pinta-alasta. Se toimii kuin purje, joka työntää tuhansia tonneja painavaa jäämassaa eteenpäin.

Törmäys ja murtuminen: Kun tämä liikkuva jäämassa kohtaa esteen – kuten Laitapauhan matalan rannan tai kiinteän rannikkojään – se ei mahdu enää liikkumaan eteenpäin. Jäälevyjen reunat alkavat murtua hirveällä voimalla.

Pinoaminen: Murtuneet jäälohkareet eivät katoa minnekään, vaan paine työntää niitä joko toistensa päälle tai alle. Tästä syntyy ahtojäävalli. Prosessi jatkuu niin kauan kuin tuuli painaa ja jäätä riittää.

Miksi juuri Laitapauha?

Laitapauhan sijainti on ahtojäille otollinen:

Matala ranta: Kun liikkuva jää kohtaa matalan pohjan, se tarttuu kiinni ja alkaa "poimuuntua" rantaa vasten.

Avoin meri: Tuuli pääsee puhaltamaan esteettä pitkiä matkoja, jolloin se ehtii kerätä maksimaalisen voiman ennen kuin jäämassa iskeytyy rantaan.

Tiesitkö? Ahtojään muodostumisesta lähtevä ääni voi olla valtava. Se on yhdistelmä kovaa ryskettä, kirkasta helinää (kuin jättimäiset lasinsirpaleet) ja syvää jyrinää, kun valtavat massat vääntyvät.

Huhtikuun myrskyt, keräsivät melkoisia jääröykkiöitä.

Lohikarin kalastajamökit ja kalliohakkaukset

Lohikari on säilynyt aitona palana Pyhäjoen rannikkokulttuuria. Se on paikka, jossa kalastajien vanhat mökit ja meri muodostavat ajattoman kokonaisuuden kaukana nykyajan kiireestä. Alueen luonto vaihtelee merenpiiskaamasta karuudesta suojaisaan vehreyteen.

Rantakallioihin kauniisti hakatut nimet kertovat omaa tarinaansa alueen sukujen ja kalastajayhteisön historiasta. Nämä kaiverrukset on omistettu edesmenneiden muistolle, ja osa niistä on pystytetty merellä hukkuneiden kunniaksi. Lohikari onkin ennen kaikkea kunnioittava ja yksityinen muistojen ranta, ei niinkään yleinen nähtävyys.

Maaseutua ei voi tuoda, täältä sitä vielä löytyy.

ETELÄNKYLÄN ISOSILTA, PYHÄJOKI

Pitäjänkokouksessa 01.11.1833 päätettiin rakentaa uusi silta Pyhäjoen etelähaaraan. Rakentaminen kuului Haapaveden, Oululaisten, Merijärven ja Pyhäjoen mentaalikunnille. Everstiluutnantti Fredrik Hällström suunnitteli sillan rakennettavaksi neliaukkoisena tukiansassiltana, jonka kustannusarvio oli 13 883 ruplaa.

Talonpojat valittivat kiviarkkusillan suurista rakennuskustannuksista perustellen valitustaan useilla peräkkäisillä katovuosilla. Keisarillinenpäätös sillan rakentamisesta annettiin 14.10.1834.

Varoja sillan rakentamiseksi kerättiin 2 hopearuplaa  manttaalilta ja rakentaminen annettiin urakkahuutokaupassa vähimmän vaatineelle. Silta valmistui vuonna 1837 ja sen pituus on 77,5 m.

Veistotavastaanpäätellen osa kannattajista on edelleen alkuperäisiä.
Silta on Suomen vanhin liikennöity puusilta. Se otettiin museosillaksi vuonna 1982.

Kaukon kalalanssi Pohjankylä, Pyhäjoki

Kaukon kalalanssi – Pyhäjoen elävä kulttuuriperintö

Pyhäjoen Pohjankylässä sijaitseva Kaukon kalalanssi on poikkeuksellisen hyvin säilynyt muistuma rannikon perinteisestä kalastus- ja rakennuskulttuurista. Kohde on ollut Museoviraston suojeluksessa vuodesta 1980, ja se on luokiteltu valtakunnallisesti merkittäväksi rakennetuksi kulttuuriympäristöksi (RKY).

Arkkitehtuuri ja sijainti

Kalaladot muodostavat tiiviin, nauhamaisen jonon Pyhäjoen pohjoishaaran rannalle. Rakennusten sijoittelu ei ole sattumaa: jokainen lato rakennettiin kunkin venekunnan haminan eli vakiintuneen rantautumispaikan kohdalle. Tämä teki saaliin purkamisesta ja välineiden huollosta mahdollisimman tehokasta.

Vanhimmat rakennukset: Peräisin 1700- ja 1800-lukujen taitteesta.

Uusimmat rakennukset: Rakennettu 1900-luvun alkupuolella.

Määrä: Alueella on säilynyt 29 rakennusta, jotka koostuvat sekä verkkoladoista että suolauspuojeista.

Elinkeino ja merkitys

Kalastus oli vuosisatojen ajan pyhäjokisten elinehto. Erityisesti siika ja nahkiainen olivat merkittäviä saaliita, jotka toivat elannon suurelle osalle pitäjää aina 1950-luvulle saakka. Kaukon kalalanssi on harvinainen esimerkki siitä, miten kalastuselinkeinon ympärille kehittynyt rakennusperintö on säilynyt yhtenäisenä kokonaisuutena.

Vaikka ajat ovat muuttuneet, kalalanssi ei ole pelkkä staattinen museoalue. Ladot ovat edelleen aktiivisessa käytössä, ja niissä säilytetään edelleen kalastusvälineitä, mikä tekee kohteesta elävää ja jatkuvaa kulttuurihistoriaa.

Tiesitkö? Termi "lanssi" viittaa tässä yhteydessä rannalla olevaan rakennusryhmään ja toimintapaikkaan, jossa kalaa käsiteltiin ja verkkoja kuivatettiin. Kaukon kalalanssi on yksi harvoista näin laajasti säilyneistä jokivarsiympäristöistä Suomessa.

Lähde: Kirjastovirma.fi / Museovirasto